Moikkelis!
Jatketaan vielä vähän aikaa viikonlopun tunnelmien kanssa! Olin Kannuksessa siis to-ti erään ihanan ystäväni luona. Viikonloppu oli hirvittävän hauska! Me chillailtiin, otettin aurinkoa, käytiin pariin otteeseen uimassa, hyppäämässä korkeutta, tehtiin sika hyvää ruokaa (!!), syötiin herkkuja ja naurettii
paljon. Niin, ja valvottiin. Ja kuvailtiin myös tosi paljon!
Nyt siis vielä sunnuntain kuvia, tere juu kou!
Meillä oli (taas) herätyskello soimassa yheksältä, mutta mää en heränny siihen. Pomppasin sitten siskonpetiltä noin kymmenen aikaan. Impi ja kaveri jäi vielä nukkumaan ;D
Joten sillä aikaa mää tein aamupesut, ja laitoin niille aamupalan! Sitten mä herätin ne pianon soitolla ;) Tää idea pomppas mun päähän heti ku sain uniset silmäni auki.
Syötiin eka oikeen rauhassa aamupala, ja puettiin vaatteet. Sitten sen meän kaverin isosisko soittaa, et lähtäänkö me sen kaa rannalle.
Jooooooo! Eikun kauppaan ostamaan eväitä. Niin ja kameran akku oli lopussa (johtu varmaan niistä mun puolen tunnin mittasista videoista...) niin en kauheesti viittiny ottaa kuvia ettei se pimaha kokonaan.
Oijjoi se ranta oli rakkaus. Paljon sileetä ja lämmintä hiekkaa meren rannalla. Sinne me jäätiin koko päiväks. Vesi oli jäätävän lämmintä (voiko nui sanoo?) ja arska paisto pilvettömältä taivaalta. My Dream. Harmittaa sikana ku piti ottaa niitä ruton pitkiä videoita >.< Mutta kyllä sieltä kumminki tuli kuvia!
Tein siinä ajankuluks tytöille letit :)
Impi teki aivan ihania jauhelihapihvejä meille, kun me oltiin ihan poikki tullessa! <3
Sitte mää otin taas videoita ja kuvailin :)
Ja pelleilin...
No hehe.
Pelleilyn ja videoien jälkeen me lähettiin Impin kanssa kuvailemaan, ku aurinkoki oli laskemassa.
Vetäsin lähtiessä vaan äkkiä sen mun brittilippu paian päälle ja näytti oikeesti aika hauskalta! :)
Juntti liikenteessä... :D Mun ihana kuvaaja <33
"Mu poskee sattuu! Mä e jaksa enää!"
Tästä kuvasta mää tykkään hirviänä!
♥
Semmonen kuvalervaus! Tykkään hirveesti nuista vikoista kuvista, sairaan siistin värisiä! Kiitos Impi♥
Nyt mä lähen tästä koneelta veks, ollu jo sata tuntia! Moimoi
♥