IT'S TIME TO MOVE ON

Viimepäivinä muistot on saanu mut itkemään. Saatta toki johtua tästä hormoonimylläkästäki, mutta nykyään mietin koko ajan että kaikki on niin lopullista. Kohta en nää tätä näkymää joka kouluaamu, niin kuin nyt. Kohta mä en toimi tässä järjestyksessä, en näissä maisemissa, en näien ihmisten keskellä. Oon lähestulkoon yksin ainakin näin aluksi, uusien ihmiset luona, aivan tuntemattomissa tiloissa, uusissa ympyröissä. Pelottaa lähinnä.

Oon silti onnesta sekasin. Yhtäkkiä saatan irvistellä, ruveta itkemään tai huutamaan, nauraa ja kaikki vaan johtuen siitä, että tajuan pienen osan siitä mitä tuleman pitää. Elän jatkuvassa jännityksessä. Olis jo joulukuu 15. Ois jo joulu. Ois jo uus vuos. Ois jo tammikuun toinen. Ois jo tammikuun 27. ja 28. Ois jo helmikuun ensimmäinen. Jokainen nuista edellämainuista päivistä tietää jännitystä, jotain uutta, muutosta, tuntematonta, hallistematonta iloa, onnea ja innostusta, kyyneliä, kaupuuta, suunnatonta määrää tärkeitä sanoja. 

Tunneskaala jota tunnen tätä tekstiä kirjoittaessani on kirjava. Älyykkyysosamäärä on varmaan -7789 koska en ymmärrä. Menee yli hilseen.

Tekis mieli mennä Ideaparkin käytävälle polvilleen, avata suu isolle ja huutaa, huutaa kovaa, että me.... ME MUUTETAAN!!! TAJUATTEKO TE??!! MÄÄ EN!!!

Mahanpohjassa tuntuu jatkuva möykky. Iloiloilo. Jännitys. Onni. Hyppelen kaupassa kuuluvan musiikin tahtiin ja hymyilen kaikelle, kaikille. Hymyilkää tekin, me muutetaan, iloitkaa tekin, tää on niin hyvä tunne.

Haluan elää entistäkin kovempaa nää päivät, näitä ei kohta oo. Kaikki mitä nyt tapahtuu on kuukauden päästä vaan mun päässä, ei oo mahollista elää niitä uuestaa. Avatkaa suu, antakaa jalkojen liikkua, halatkaa, hyppikää, tunnustakaa rakkaus, huutakaa että ootte ilosia, naurakaa, älkää välittäkö pikkutyhmistä epäkohdista, sillä kaikki on täydellistä. Nyt. Sanon päässä itselleni.

Kun tän kirjottaa, se alkaa tuntumaan todellisemmalta. Ihan kun yrittäs omaan päähän takoa että ymmärrähän jo, tää kaikki tapahtuu oikeesti.

Saatan ylireakoia, mutta näi mää sisäistän tän tiedon. Se sisäistämine on vaan aika alkuvaiheessa. Saan varmasti vielä monta hysteeristä tajuamiskohtauksia. Yks tuli sunnuntaina. Olin yksin omassa huoneessa, siivoilin ja kirjottelin. Yhtäkkiä aloin itkee ja nauraa yhtäaikaa, käsittämätöntä, aattelin vaan. Hymyilin iteksee, itkin ko olin käsittämättömän ilonen. Törkeen iso juttu. Vois verrata vaikka kaveriin, jolle 1D on elämä, ja kun se saa enskesän keikalle liput, se menee oikeesti sekasin. Siis se on sekasin monta päivää, siihen asti ku the day koittaa, vielä sen jälkeenkin. Kun tää kaikki mulle varmistu, menin sekasin. Ja kun ite luen tätä tekstiä läpi, voin todeta että oon vieläkin, monta kuukautta.

Vielä en kerro, että milloin ja minne me muutetaan, mutta ajattelin, että voisin kertoa fiiliksistä kun hetki koittaa, ja muutenkin asioista joita päässä liikkuu muuttoon liittyen. Oon muuttanu elämäni aikana monta kertaa, mutta oon ollu sillon niin pieni, etten muista niistä juuri mitään. Edellisen kerran muutettiin n. kymmenen vuotta sitten, tähän taloon, josta me aivan kohta lähetään. 

  // oli helpottavaa lukea teiän kommentteja edelliseen postaukseen, kiitos niistä valtavasti!

/// kuvat on yheltä viikonlopulta, kun Venla oli meillä yötä ja panostettiin aamupalaan.