3.4.2014

TAISTO 2014

Mun ei ollu tarkotus tulla toivottamaan taas hyvää viikonloppua, mutta elämä ei aina mee niin kuin on suunnitellu :D Viime viikonloppuna ei ollu mitään postattavaa ja tällä viikolla on ollu joka päivä jotain. Esimerkiks tiistaina. En ollu tuntiakaan kotona lähes tulkoon koko päivänä. Olin Jyväskylässä taistoilemassa. Saatte nyt tekin osan siitä fiiliksestä mikä siellä oli ;)


Aamulla lähettiin yheksän aikoihin Jyväskylään, tarkemmin suuntana Hipposhalli ja Taisto -aluekisat. Paikanpäällä oli 12 joukkuetta 12 koulusta. jokaisessa joukkueessa  kaks tyttöä ja poikaa.


Niille, jotka eivät tiedä:

Taisto on kilpailu, johon mikä tahansa koulu saattaa ilmoittautua. Harjoittelu alkaa muistaakseni marraskuussa. Aluksi on koulujen karsinnat, jotka tapahtuu siten, että kustakin koulusta lähetetään tytön ja pojan yhteenlasketut tulokset hyppynarunhyppimisessä (mahd. monta/60s.) ja jalat tankoon liikkeessä (nämä liikkeet oli tänä vuonna, en oo varma vaihtuuko ne joka vuosi). Olikohan, että 72 koulua pääsi yli kolmesta sadasta hakeneesta koulusta jatkoon, eli aluekilpailuihin. Ne koulut jotka jatkoon pääsivät, valitsivat koulustansa tytön, joka sai eniten punnerruksia ja riippui kauiiten (? XD) sekä tytön, että pojan, jotka suorittivat radan. Lisäksi koulu valitsi vielä pojan, joka sai eniten leukoja ja dippejä. Nelihenkinen joukkue lähetettiin aluekilpailuihin (meidän tapauksessa Jyväskylään) joita pidettii tänä vuonna tietääkseni sekä Lahdessa, että Jyväskylässä. Aluekilpailuja on siis useita. Kilpailussa tämä joukkue sitten suorittaa nämä viimeksi mainitut liikkeet, ja kaksi parasta joukkuetta pääsee finaaliin kustakin aluekilpailusta, tänä vuonna Espooseen.

--------------------------------------------------------------


Tänä vuonna minä pääsin kolmen muun meän koululaisen kanssa edustamaan kouluamme aluekilpailuihin. Tämä oli eka kerta, kun meän koulu tähän kilpailuun osallistui, ja lähtökohdatkin oli sitä luokka. Tavotteena oli, ettei viimesiä oltais :D


Tässä näette yllä olevissa kuvissa osan rataa, jonka tyttö ja poika suorittavat.


Ensalkuun kaikki kilpailijat kutsuttiin lavalle, jolla oli vuorossa alkulämmittely. Ehkä hieman nolo sellainen :D Kierrettiin koko homman juontajan perässä lavaa ympäri samalla tehden ties mitä potkujapyllyyn -liikkeitä ja tuuletuksia. Sen jälkeen kierrettiin rata 'miimisesti' koko yleisön edessä. Oli siinä noloudessa pidättelemistä.


Meidän joukkue sai vihreät paidat - on sitä hienompiakin värejä nähty..........


Lämmittelyn jälkeen meille esiteltiin rata ja liikkeet ihan opastuksella, sen jälkeen oli ihan vähän vapaa-aikaa, ja sitten alko oikeat kisat.


Viimeisenä oli vuorossa rata, jonka suoritti kaksi joukkuetta yhtäaikaa. Ensin radan teki tyttö, jonka jälkeen lähti poika heti perään, ja se joukkue, kenellä oli nopein yhteisaika luonnollisestikin voitti.


Tavoite saavutettiin; ei oltu viimesiä, vaan seittämänsiä! Kaks parasta pääsi finaaliin, mutta mulle riitti se, että pääsin jo tänne. Niinkun kuvistakin varmaan jo näkee, siellä on kameramiehet kuvailemassa suorituksia sun muuta. Tää tulee kakkoselta ulos toukokuussa, sarjana. Jos muistan, niin kerron lähempänä tarkempia tietoja! ;)

Viikonloppuna mulla on yks reissu tiedossa, joten en ehi sillon postaileen. Siitä juttuja myöhemmin! Kuullaan,

xTellu

6 kommenttia:

  1. Anonyymi3/4/14 20:35

    On kyllä pakko kattoo tuo Taisto sitten kakkoselta,jos sattuis sut siellä näkemään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha oon aika säälittävä ilmestys siellä sitte XD

      Poista
  2. Anonyymi4/4/14 14:54

    siis wau! Sä pääsit tonne! Meijänki koulu oli tossa taistossa, muttei päästy jatkoon :( ja oltiin viime vuonnakin nii ne oli eri jutut mitä testattiin sillon :) pakko kattoo sitte se kakkoselta!! :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4/4/14 19:32

    oliksä siinä radassa vai?:d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En, tein punnerrukset ja riipunnan niinku kuvasta näkyy ;)

      Poista

Tervetuloa Piece of cake -blogin kommenttiboxiin! Tänne voit lähettää kysymyksiä, mietteitä, kehuja, RAKENTAVAA kritiikkiä, ehdotuksia jne. Vahvistan kommentit ennen niiden julkaisua. Ilkeät, asiattomat ja loukkaavat kommentit menevät suoraan roskapönttöön!

KIITOS♥